keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Rooma

Nyt kun molemmat kaksi tuotantokautta Roomaa on takana, voin vankalla asiantuntemuksella tiivistää sarjan kolmeen V:hen: Vehkeilyä, väkivaltaa ja vitusti pornoa. Eli siis loistavaa tv-viihdettä!

Epämääräisistä aineksista on saatu aikaan yllättävän tyylikästä jälkeä. Tuotantoarvot ovat elokuvaluokkaa ja sekä kirjoittaja-, että näyttelijätyö todella lujaa. Italiassa kuvattu sarja käyttää ilahduttavaa aitouden tavoittelua poiketakseen aiemmista Hollywood-filmatisoinneista, ja onnistuu siinä. Kyllä aidolta tuntuu! sanoi vanha opettajamme Erkki aikoinaan, kun abitytön rintoja kevätjuhlissa tunnusteli.


Sarja pyörii ajassa, jolloin Rooman tasavalta värisee viimeisiä kuolonkouristuksiaan imperiumin syntyessä, eli suomeksi sanottuna seurataan ensin Julius Caesarin ja sitten Augustuksen valtaannousun ovelia käänteitä. Historiallisia tapahtumia seurataan todellisilla hahmoilla, jossain määrin kerronnallisia vapauksia ottaen.

Melkein kaikki antiikin Rooman eeppisimmät henkilöt elivät juuri tähän aikaan ja koko sekalainen seurakunta on mukana. Kuivaa hetkeä ei siinä porukassa juurikaan tule. On myös hauska nähdä kuinka sarjaan on saatu jännitystä ja vetävyyttä siitä huolimatta, että jokainen historiantunnilla kuunnellut tietää jo ensimmäisestä jaksosta mitä Caesarille käy jne.


Tarinan liimaa kasaan fiktiivinen alempiluokkainen päähahmokaksikko Lucius Vorenus ja Titus Pullo, jotka rämpivät läpi kaiken kuran ja eritteen, mitä kaupungin säälimättömällä ja irstaalla arjella on annettavanaan. Heidän sotkeutumisensa muun ohessa myös kaikkiin mahdolliseen historiallisiin tapahtumiin hipoo välillä naurettavuutta, mutta kai se pitää antaa anteeksi. Ilman heitä ei olisi sarjan kuumimpia naishahmojakaan:


Rooma on ehkäpä väkivaltaisin sarja, mitä tähän mennessä olen nähnyt. Verta virtaa akveduktillinen per jakso, eikä aivokirurgiaa ja kuoliaaksi ruoskintaa pelätä näyttää.

Se mikä erottaa Rooman muista raaoista telkkarisarjoista on kuitenkin se, että sadistiset tappajat eivät ole elinkautisvankeja, huumegangstoja, eivätkä mielenterveyshäiriöisiä, vaan täysin terveitä normaalit moraaliarvot omaavia ”hyviä” ihmisiä. Silmitön väkivalta vain kuuluu erottamattomasti ajan kulttuuriin ja on luonnollinen osa elämää. Ihmisen tappamisessa ei nyt vain ole mitään varsinaisesti väärää, jos siihen on pätevä syy, kuten loukkaava mulkaisu illallispöydässä tms.

Jaksoja koko yön putkeen katsoneena tuntui aamulla aivan järkeenkäyvältä, että jos toinen loukkaa kunniaa, niin on täysin oikeutettua järjestää hänet häpäistäväksi ja tapettavaksi. Tai jos vaimo pettää miestään, niin kuinka se mies voisi mukamas olla hyvä isä lapsilleen, ellei ota veistä käteen ja tapa heidän äitiään. Siis loogista. It all makes sense now. Aina kun joku aiheuttaa harmia, niin tapa hänet tuskallisesti.

Kuole, saatana!!

Amerikan moraalipoliiseja ei kumarrella myöskään seksin saralla. Aivan germaaniseksi hardcoreksi ei mennä, mutta jälleen ajan kulttuurin peittelemätön kuvaus säväyttää.

Roomalaiset eivät juuri koe tarvetta peitellä seksielämäänsä, tai siis seksiä ylipäätään. Ihan perussettiä, että huoneessa touhuaa muita ihmisiä samalla kun pistetään menemään. Ja alempiarvoisen paneminen ei tietysti ole pettämistä, eikä sellaisen väkisinmakaaminen rangaistavaa. Ja vaimot saavat pitää hauskaa siinä missä miehensäkin. Vaikea sanoa kumpaa sarjassa lopulta enemmän survotaan ihmisten sisään; rautaa vai lihaa. Anyway, meininkiä siis riittää.

Marcus Antonius ei aloita päiväänsä ennen kuin on saanut naista:
 (I don't think I've ever fucked a woman in a funeral dress before...)


Kuten kaikki loistavat sarjat aina, niin myös Rooma lopetettiin kesken. Villi huhu kertoo, että HBO panikoi ja lopetti megakalliin sarjan ja tuhosi lavasteet odottamatta tietoa kakkoskauden menestyksestä, joka sitten osoittautuikin rahasammoksi. Nyt vittu oikeesti.

Rooman lopetus oli kuitenkin erittäin tyylikäs, ja koska Caligulan sekoboltsit ajatkin olivat historiassa vielä suhteellisen kaukana edessäpäin, niin luulenpa että sarjalle oli parasta päättyä juuri siihen mihin se päättyi.

Five stars! Kantsii katsoa.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti