Singulariteetti

Edellisestä kirjoituksesta on sulavaa jatkaa tiedemaailman iltikseen, eli Tieteen kuvalehteen, jonka viimeisimmässä numerossa oli kiehtova juttu it-profeetta Raymond Kurzweilin tulevaisuudenvisioista. Hänen mukaansa joidenkin kenties tuntema Mooren laki (tietokoneiden nopeus tuplaantuu parin vuoden välein) on vain yksi palanen yleisemmässä tekniikan eksponentiaalisen kehityksen käyrässä, joka on jatkunut jo paljon pidempään, ja tulee jatkumaan vielä transistorien ajan jälkeen. Omaan malliinsa perustuen hän on esittänyt keskeisiä vuosilukuja liittyen ihmisen/koneiden evoluutioon.

Kuten futuristien yleensä, Kurzweilinkin ajatukset ovat varsin korkealentoisia, mutta koska hänen ennustuksensa perustuvat laskelmiin hyvin pitkäaikaisista jo toteutuneista kasvutrendeistä, jotain odottamatonta taannuttavaa pitäisi sattua, jotta ne eivät toteutuisi. Se tekee niistä pelottavia (tai innostavia). Tähän asti mies on ollut ennustuksissaan kiusallisen vakaasti oikeassa.

Ennustukset perustuvat eksponentiaaliseen kehitykseen, jonka on maailmassa vallinnut aika yleisesti sekä evoluutiossa, että teknologian edistyksessä, jonka hän näkee lopulta biologisen evoluution jatkeena.

Ihmisen on hankala hahmottaa eksponentiaalista kasvua, mutta moni on kuullut tarinan shakin keksijästä, joka keksimästään pelistä pyysi Kiinan keisarilta nöyrästi palkinnoksi vain riisinjyviä shakkilautansa ruutujen mukaan seuraavalla tavalla: Ensimmäiseen ruutuun yksi jyvä, seuraavaan kaksi, sitten neljä, kahdeksan, kuusitoista jne. Aina tuplaten edelliseen ruutuun verrattuna.

Keisari suostui pyyntöön ja lopulta pelin keksijä menetti sen vuoksi päänsä. Laudan ruutujen loppuun päästäessä riisinjyviä piti luovuttaa jo useamman täyden Maapallollisen verran. Eksponentiaalinen kasvu on luonteeltaan sellaista, ettei se aluksi herätä juurikaan huomiota, mutta yhtäkkiä ylitetään raja, jonka jälkeen luvut karkaavat käsistä:

1, 2, 4, 8, 16, 32, 64, 128, 256, 512, 1024, 2048, 4096, 8192, 16384, 32768, 65536, 131072, 262144, 524288, 1048576, 2097152, 4194304, 8388608, 16777216, 33554432, 67108864, 134217728, 268435456, 536870912, 1073741824....
jne. jne. Kuvittele tätä listaa vaikka 1000 askelta eteenpäin. Monitorisi jäisi jo hyvin pian liian pieneksi yhdenkään luvun esittämiseen. Kosmista.

Tällaisen kehityksen Kurzweil väittää siis vallitsevan ympärillämme. Tosielämän esimerkin tarjoaa ihmisen geeniperimän kartoitus Human Genome Project, joka aiheutti aloittamisaikanaan 80- ja 90-lukujen vaihteessa kritiikkiä, koska kartoitukseen laskettiin kuluvan ajan tietokoneilta tuhansia vuosia. Mooren lain mukaisen laskentatehon parin vuoden välisen eksponentiaalisen kasvun perusteella projektin oletettiin kuitenkin valmistuvan n. 15+ vuodessa.

Ihmisen genomi saatiin itse asiassa kartoitettua jo 13 vuodessa, koska tekninen kehitys oli nopeampaa kuin eksponentiaalista, ja se sattui pitämään mukanaan myös laskemista tehostavan internetin synnyn. Suurin osa projektin datasta laskettiin viimeisen vuoden aikana.

Kurzweil onkin havainnut kehityksen eksponentiaalisen kasvun itse asiassa joiltain osin itsessään kasvavan eksponentiaalisesti. Ihminen ei pian vain yksinkertaisesti pysty pysymään perässä. Nykyajan vanhukset valittavat yleensä olevansa täysin pihalla kehityksestä. Heidän isovanhempansa olivat paljon enemmän kotonaan vanhuutensa maailmassa. Isovanhempien isovanhempien isovanhemmat taas tuskin edes huomasivat muutosta maailman kehityksessä lapsuudestaan vanhuuteen. Jos kehitys jatkuu samalla linjalla meidän on pian älykkyydestämme riippumatta käytännössä mahdotonta ymmärtää tekniikan uusia edistysaskelia.

Erään arvion mukaan ihmisaivot ovat tällä hetkellä laskentateholtaan tuhansia kertoja pöytätietokonetta tehokkaampia, mutta tämän vuosisadan lopussa tietokoneet ovat pelkän Mooren lain mukaisen kasvun mukaan n. 1,1 triljoonaa kertaa tehokkaampia kuin ihmisaivot. Kappas vaan.
 

Kurzweilin mukaan tietotekniikan kehityksessä ollaan tässä vaiheessa shakkilaudan ensimmäisen puoliskon loppuvaiheessa, jossa keisari alkaa jo hermostua keksijän vaatiessa useampaa riisipeltoa, mutta ei vielä näe tilanteen koko valtavuutta.

Tulevaisuudentutkijat kutsuvat teknologiseksi singulariteetiksi hetkeä, jolloin tekoäly ohittaa kyvyissään ihmisen ja ottaa ohjaukseensa teknisen kehityksen. Tuon hetken toisella puolen nykyihminen ei enää pysty käsittämään tai hallitsemaan tekniikan kehitystä. Liian scifiä? Kurzweilin laskelmien mukaan ensimmäiset tietokoneet, jotka laskentatehoiltaan vastaavat ihmisaivoja valmistuvat... tättärää... kahdeksan vuoden päästä.

Älykkyyden ja tietoisuuden käsitteiden sekavuus hämärtää kysymystä ihmistä älykkäämmästä koneesta, mutta voi olla, että kolmisenkymmenen vuoden päästä meitä tuhat kertaa älykkäämmät koneet nauravat kognitiotieteilijöiden filosofisille tietoisuuspohdinnoille. Tai sitten ne vain ärsyyntyvät:

Tekoälyn voittokulun ohella Kurzweilin ennustukset pitävät sisällään kiinnostavia ajatuksia ihmisen eliniän pidentämisestä. Hän itse käy viikoittain lääkärintarkastuksessa ja syö satoja pillereitä päivässä elääkseen tarpeeksi pitkään kyetäkseen elämään ikuisesti.

Ennustuksen mukaan jo vuosi 2029 on se piste, jonka ohitettuaan geenitekniikka pidentää ihmisen elämää yli vuodella vuodessa. Geenien parissa askarteleminen ei pidä ihmistä elossa ikuisesti, mutta kuitenkin tarpeeksi kauan, jotta ihminen näkee seuraavan vaiheen Kurzweilin visiossa.

Ennen pitkää miljardit nanorobotit korjaavat kehon osia ihmisen sisällä väsymättä ja tuhoavat kaikki mahdolliset taudinaiheuttajat. Sitten niitä opitaan käyttämään aivojen apuna: Ensin muistojen tallennukseen yms. ja lopulta koko ihmisen persoonallisuuden varmuuskopioimiseen. Tästä alkaa kuolemattomuus. Kurzweilin mukaan vuosi on... tättärää... 2045!

Jos ihmisruumista ei siltikään kyetä koskaan jatkuvasti regeneroimaan täydellisesti, Kurzweil on jättänyt itselleen myös toisen mahdollisuuden: Tietoisuuden siirtämisen koneelle ja lopulta mielekkäälle liikkuvalle konealustalle. Ihmisestä tulee kyborgi. Hyvästi turhat seksuaaliset tarpeet jne.?

Resistance is futile.

Mitä se tarkoittaisi, että muutaman vuosikymmenen päästä ihmiset alkaisivat pikkuhiljaa itse päättämään omasta vanhenenemisestaan ja kuolemastaan? Ensinnäkin se tarkoittaisi tietenkin sitä, että eksponentiaalisen kasvun olisi suotavaa toteutua myös elintarvikkeiden luontoa rasittamattomassa tuotannossa.

Mutta siitä viis. Mitä se tarkoittaisi juuri meidän kannaltamme? Tuntuu siltä, että kivointa olisi ehkä syntyä joko nyt, tai vasta muutaman vuoden päästä. Mitäpä jos juuri meidän sukupolvemme on juuri se, joka on viimeinen länsimainen sukupolvi joka kuolee? Tai ehkä käy niin, että me emme kuolekaan koskaan. Eli mitäpä jos juuri meidän ikäluokkamme on se viimeinen, joka kokee vanhuuden?

Ehkä tuhannen vuoden päästä kaikki tulevat sukupolvet ovat lopettaneet ikääntymisensä seksikkääseen parikymppisyyteen ja juuri me olemme niitä ryppyisiä kuriositeettivanhuksia, joita ikuisuus säälii. Tough luck.

Mieti astumista ikuiseen elämään. Mieti ikuisuuden elämisen jälkeen kaikkia niitä historian suuria persoonia, jotka vain elivät silmänräpäyksen ja katosivat todellisuudesta. Mitä olisi miljoonan vuoden skaalalla saanut aikaan Aristoteles? Pythagoras? Kungfutse? Da Vinci? Newton? Einstein? ...Stalin? Mitä sinä saat aikaan?

Tolkienin fantasiamaailmassa maailmankaikkeuden luoja antoi ihmisille kuoleman lahjan, jonka arvon kuolemattomat haltiat ymmärsivät vasta lukemattomien vuosien elämän jälkeen. Onko näin? Kun kuolemasta tulee itsestäänselvästi tahdonasia, niin ihmisen luonto ehkäpä takaa sen, että tulee aika, jolloin perusihmisellä ei itsellään ole henkilökohtaista valtaa päättää omasta kuolemastaan. Elät vielä miljoona vuotta, jos Isoveli niin määrää ja teet mitä sanotaan. That's it.

Ehkä kannattaa vain ottaa lahjana vastaan se ajatus, että juuri meillä on vielä mahdollisuus ihan vain kuolla. Ehkä kohta elämään ei voi enää suhtautua periaatteella "täällä ollaan hetki ja se siitä". Ehkä kohta joutuu ottamaan väkisin vastuuta omasta olemassaolostaan.

Grab your hammock. Enjoy your mere blink of life.

An analysis of the history of technology shows that technological change is exponential, contrary to the common-sense “intuitive linear” view. So we won’t experience 100 years of progress in the 21st century — it will be more like 20,000 years of progress (at today’s rate). The “returns,” such as chip speed and cost-effectiveness, also increase exponentially. There’s even exponential growth in the rate of exponential growth. Within a few decades, machine intelligence will surpass human intelligence, leading to The Singularity — technological change so rapid and profound it represents a rupture in the fabric of human history. The implications include the merger of biological and nonbiological intelligence, immortal software-based humans, and ultra-high levels of intelligence that expand outward in the universe at the speed of light.

R. Kurzweil
  

Kansan uutiset

En ole varma onko tämä vain ajan vääristämä kultainen muisto lapsuuden ajoilta, mutta joskus taisi olla aika, jolloin Ilta-Sanomat oli se edes jollain tapaa asiallinen keltaisen lehdistön edustaja, kun taas Iltalehti oli häpeilemättä Seiskaan päin kallellaan oleva pino jätepaperia.

Nykyisinhän Ilta-Sanomat on tunnetusti pelkkä Hesarin surkuhupaisa viihdekevennys, joka kilpailijansa tavoin on vajonnut globaalille tabloiditasolle; journalismin kaatopaikalle. Viihdekevennyksen luonne näkyy parhaiten Hesarin nettisivuilla, jonka alaosasta löytyy päivittäinen Iltiksen lööppiboksi.

Olen huvikseni kerännyt viimeisen kuukauden aikana hauskimpia laatikoita talteen. Näitä voi katsella joko kyynisesti ihmiskunnan rappiota voivotellen, tai sitten typerälle maailmalle nauraen. Suosittelen jälkimmäistä lähestymistapaa. Katsokaa myös pikkuotsikot; näissä on maailmamme tärkeimmät tapahtumat hienosti koottu yhteen.

 

 

 

Ei näissä otsikoissa mitään väärää ole. Parempi että kaikille löytyy jotain, ja muutenkin välillä on paljon mukavampi tsekata tirkistelykuvia "upeista sääristä" ja lukea paineilmaletkun päätymisestä anaaliin keskellä työpäivää, kuin tarkastaa viimeisimmät terrori-iskut ja tukipakettibullshittailut.

Nettiaika on tuonut mukanaan ilmiön, jossa klikkaukset ovat tulojen kannalta tärkeimpiä. Ja mitä enemmän otsikot ovat näiden edeltävien kaltaisia, sitä varmemmin itse artikkeli on valitettavasti lähinnä rykäisty asia- ja kirjoitusvirheineen vain pakolliseksi jatkeeksi sinne klikkaukset haravoivan otsikon alle.

Tuskin menee enää kauaa, kun jo pelkillä avainsanoilla saadaan artikkeligeneraattori tuottamaan itse uutistekstin (onkohan näin jo käynyt?), jota kommenttipalstojen perusteella ei muutenkaan kukaan lue. Toimittajalle jää sen jälkeen enää jonkinlainen twitteriraportoijan työ raflaavien otsikoiden parissa.

Kysyntä luo tarjonnan ja hassuille pikku välipala-artikkeleille on kysyntää. Niin kauan kun massat haluavat myös sivistyneempiä mainstream-lehtiä, niin sitten sellaisiakin tehdään.

Paperilehtien kuolema tulee väistämättä vielä eteen ja vähän ehkä hämmentää, mitä siitä seuraa. Olisi aika ikävää jos sisällöstään välittäviksi peruslehdiksi jäisi enää pienibudjettiset pienen porukan lehdet. Siitä kuitenkaan tuskin on pelkoa. Tarkistetaanpa vaikka asia tsekkaamalla Hesarin tämän päivän haetuimmat uutisaiheet:

Be afraid, be very afraid...

  

Rooma

Nyt kun molemmat kaksi tuotantokautta Roomaa on takana, voin vankalla asiantuntemuksella tiivistää sarjan kolmeen V:hen: Vehkeilyä, väkivaltaa ja vitusti pornoa. Eli siis loistavaa tv-viihdettä!

Epämääräisistä aineksista on saatu aikaan yllättävän tyylikästä jälkeä. Tuotantoarvot ovat elokuvaluokkaa ja sekä kirjoittaja-, että näyttelijätyö todella lujaa. Italiassa kuvattu sarja käyttää ilahduttavaa aitouden tavoittelua poiketakseen aiemmista Hollywood-filmatisoinneista, ja onnistuu siinä. Kyllä aidolta tuntuu! sanoi vanha opettajamme Erkki aikoinaan, kun abitytön rintoja kevätjuhlissa tunnusteli.

Sarja pyörii ajassa, jolloin Rooman tasavalta värisee viimeisiä kuolonkouristuksiaan imperiumin syntyessä, eli suomeksi sanottuna seurataan ensin Julius Caesarin ja sitten Augustuksen valtaannousun ovelia käänteitä. Historiallisia tapahtumia seurataan todellisilla hahmoilla, jossain määrin kerronnallisia vapauksia ottaen.

Melkein kaikki antiikin Rooman eeppisimmät henkilöt elivät juuri tähän aikaan ja koko sekalainen seurakunta on mukana. Kuivaa hetkeä ei siinä porukassa juurikaan tule. On myös hauska nähdä kuinka sarjaan on saatu jännitystä ja vetävyyttä siitä huolimatta, että jokainen historiantunnilla kuunnellut tietää jo ensimmäisestä jaksosta mitä Caesarille käy jne.

Tarinan liimaa kasaan fiktiivinen alempiluokkainen päähahmokaksikko Lucius Vorenus ja Titus Pullo, jotka rämpivät läpi kaiken kuran ja eritteen, mitä kaupungin säälimättömällä ja irstaalla arjella on annettavanaan. Heidän sotkeutumisensa muun ohessa myös kaikkiin mahdolliseen historiallisiin tapahtumiin hipoo välillä naurettavuutta, mutta kai se pitää antaa anteeksi. Ilman heitä ei olisi sarjan kuumimpia naishahmojakaan:

Rooma on ehkäpä väkivaltaisin sarja, mitä tähän mennessä olen nähnyt. Verta virtaa akveduktillinen per jakso, eikä aivokirurgiaa ja kuoliaaksi ruoskintaa pelätä näyttää.

Se mikä erottaa Rooman muista raaoista telkkarisarjoista on kuitenkin se, että sadistiset tappajat eivät ole elinkautisvankeja, huumegangstoja, eivätkä mielenterveyshäiriöisiä, vaan täysin terveitä normaalit moraaliarvot omaavia ”hyviä” ihmisiä. Silmitön väkivalta vain kuuluu erottamattomasti ajan kulttuuriin ja on luonnollinen osa elämää. Ihmisen tappamisessa ei nyt vain ole mitään varsinaisesti väärää, jos siihen on pätevä syy, kuten loukkaava mulkaisu illallispöydässä tms.

Jaksoja koko yön putkeen katsoneena tuntui aamulla aivan järkeenkäyvältä, että jos toinen loukkaa kunniaa, niin on täysin oikeutettua järjestää hänet häpäistäväksi ja tapettavaksi. Tai jos vaimo pettää miestään, niin kuinka se mies voisi mukamas olla hyvä isä lapsilleen, ellei ota veistä käteen ja tapa heidän äitiään. Siis loogista. It all makes sense now. Aina kun joku aiheuttaa harmia, niin tapa hänet tuskallisesti.

Kuole, saatana!!

Amerikan moraalipoliiseja ei kumarrella myöskään seksin saralla. Aivan germaaniseksi hardcoreksi ei mennä, mutta jälleen ajan kulttuurin peittelemätön kuvaus säväyttää.

Roomalaiset eivät juuri koe tarvetta peitellä seksielämäänsä, tai siis seksiä ylipäätään. Ihan perussettiä, että huoneessa touhuaa muita ihmisiä samalla kun pistetään menemään. Ja alempiarvoisen paneminen ei tietysti ole pettämistä, eikä sellaisen väkisinmakaaminen rangaistavaa. Ja vaimot saavat pitää hauskaa siinä missä miehensäkin. Vaikea sanoa kumpaa sarjassa lopulta enemmän survotaan ihmisten sisään; rautaa vai lihaa. Anyway, meininkiä siis riittää.

Marcus Antonius ei aloita päiväänsä ennen kuin on saanut naista:
 (I don't think I've ever fucked a woman in a funeral dress before...)

Kuten kaikki loistavat sarjat aina, niin myös Rooma lopetettiin kesken. Villi huhu kertoo, että HBO panikoi ja lopetti megakalliin sarjan ja tuhosi lavasteet odottamatta tietoa kakkoskauden menestyksestä, joka sitten osoittautuikin rahasammoksi. Nyt vittu oikeesti.

Rooman lopetus oli kuitenkin erittäin tyylikäs, ja koska Caligulan sekoboltsit ajatkin olivat historiassa vielä suhteellisen kaukana edessäpäin, niin luulenpa että sarjalle oli parasta päättyä juuri siihen mihin se päättyi.

Five stars! Kantsii katsoa.

 

Naurettavat varkaat

Jokin aika sitten avauduin siitä kuinka rikokset ajavat ihmisiä ensin sopeuttamaan omaa käyttäytymistään ja sitten syyllistämään uhreja, sekä lopulta hyväksymään rikokset osaksi alueen tai ajan arkea.

Koska ongelmien kieltäminen ja tavaroitten uhmakas pitäminen varkaiden ulottuvilla ei ehkä kuitenkaan loppupeleissä ole aina voittajan ratkaisu, niin rupesin miettimään mikä oikein olisi se paras tapa suhtautua vaikka nyt näihin lisääntyneisiin varkauksiin.

Ainahan voidaan sopeutua ja toivoa että poliiseille annetaan varoja ja keinoja siivota ongelma, TAI SITTEN voitaisiin kääntää asetelma päälaelleen ja luoda pelon ilmapiiri rikollisille itselleen! Siihen ei suinkaan tarvittaisi mitään aseistettuja natsipartioita, vaan ainoastaan kollektiivista tahtoa pieneen viattomaan hauskanpitoon. Turhan väkivaltaisella lainvalvonnalla ei saada aikaan kuin väkivaltaisempia rikollisia. Oleellista on nöyryytys.

Varsinkin taskuvarkaille voisi järjestää vaikka mitä häiritsevää jäynää vaikka feikkilompakoiden muodossa. Mitäpä jos varkaiden puijaamisesta onnistuttaisiin tekemään uusi kansanhuvi ja stadi olisi täynnä kulkijoita, joilla takataskusta törröttävä lompakko pitäisikin sisällään vain räjähtävän väripanoksen, tai korviasärkevän raiskaushälyttimen. Varmasti mukavia yllätyksiä varkaalle, availlessaan saalistaan siinä rautsikan kulman takana.

Joku voisi kehittää pyörään satulan, joka purskauttaisi päälle istuessa väriainetta ympärilleen. Sitten Helsinki voisi järjestää kaupungille muutaman tällaisella satulalla varustetun Jopon odottamaan epäonnisia varkaita.

Jostain kirkkaan pinkistä ja vaatteet pysyvästi tahraavasta väristä tulisi varkaiden tunnusmerkki Helsingissä. Kaikki tietäisivät heti mistä on kyse. Rosvon nöyryyttävä karkumatka pinkkinä hohtavan haarovälin kanssa olisi suurta hupia ohikulkijoille ja päätyisi hetkessä Youtubeen.

Jatkuva nöyryytetyksi tuleminen ja tyhjin käsin jääminen levittäisi pikkuhiljaa epävarmuutta ja pelkoa rikollisten suuntaan. Taskuvaras rupeaisi lupaavan lompakon nähdessään automaattisesti epäröimään ja kelailemaan mitä metkuja voisi mahdollisesti olla luvassa. Nykyään kun omaisuusrikoksilla on enenevässä määrin kansainvälinen luonne, niin epävarman ja nöyryyttävän kohteen maine voisi saada monet rikolliset hakeutumaan mieluummin vaikka Ruotsiin.

Lopputuomio karppaukselle

Karppaussekoilun päättymisen juhlinnasta ei sitten tullutkaan aikomiani pizzakestejä, vaan kävin moikkaamassa mummoani, jolla oli omat näkemyksensä asiaan. Mummo oli saanut kuulla Jarnon epäilyttävistä dieeteistä, joten perillä odotti perinteistä ruokavaliota puolustava tykistöpatteri.

Yritin kertoa, että kyseessä oli tällainen jo päättynyt trendi-ilmiön kokeilu, enkä varsinaisesti ole itse siihen haksahtanut, mutta parin sanan jälkeen mummo jo ilmoitti, että AIKOJEN ALUSTA ON SUOMALAISET SYÖNEET PERUNAA JA LEIPÄÄ!! TERVEYS MENEE TUOLLAISESSA HAIHATTELUSSA!!

No.. Söin sitten tarjottua kirjolohikiusausta, reissaria, marjapuuroa ja mustikkapiirakkaa. Kaikki varmaa karppaajien no-no -listaa. Ehkä mummoni ajatteli, että onnistui nyt saamaan minut lopettamaan haihatteluni ja tuli hyvä mieli.

Karppaus on hintavaa ja hankalaa, se on ehkä tullut selväksi jo aiemmista postauksista. Monenlaisia reseptejä kyllä löytyy, mutta hyvin äkkiä touhu menee aika eksoottisten aterioiden valmistamiseen, ellei tahdo kiskoa samaa pihviä (ks. alla) päivästä toiseen. Valmisruokia ei oikein löydy, joten jatkuva ruoanlaitto alkaa pidemmän päälle rasittamaan – ainakin jos on aiemmin tottunut elämään nopeilla ruoilla.

Eilen tuntuikin hienolta ostaa ihan vaan matkan varrella kaupasta pakastepizza, laittaa se uuniin ja syödä. Vähän samoin kuin ruumiinosiaan osaa kaivata vasta kun ne menettää, niin 10 minuutin Mexicanaa osaa kaivata vasta kun karppaa.

Alun vähättelystä huolimatta hoidinkin homman sitten ihan tunteella, minkä huomasi ekojen päivien huimauksesta ja surkeasta olosta. Keho rupesi muuttamaan rasvaa glukoosinkorvikkeeksi aivojen tarpeisiin. Kovaa settiä.

Karppaamalla kyllä laihtuu - ainakin aluksi. Vaikka söin paljon rasvaista ruokaa, niin sellainen kolme kiloa katosi ensimmäisen viikon jälkeen aika heittämällä. Sen jälkeen tippumista ei kuitenkaan enää juuri tapahtunut. Koska hc-karppaus vähentää tuntuvasti kehon nesteitä juuri tuossa alussa (hence the deadly hangover), niin sillä voisi olla yhteys kilojen katoamiseen, jolloin ne saattavat hyvinkin ilmaantua takaisin sitten leivän pariin palatessa.

Lainaus Wikipediasta:

Glykogeenivaraston tyhjennys voi laskea painoa väliaikaisesti 2–3 kg. Varastot täydentyvät heti, kun hiilihydraattia on saatavissa. Tyhjennyksen jälkeen glykogeenivarastot todennäköisesti täydentyvät aiempaa runsaampina.

Tuo viimeinen lause kuulostaa ehkä vähän pahaenteiseltä..

Joka tapauksessa karppaus on tehokasta painonhallintaa sikäli, että painoa on hankala ainakaan nostaa hiilareita nollaamalla. Kysymykseksi jää missä määrin painovaikutukset ovat kiinni teorian mukaisista seikoista (rasva ei pääse varastoitumaan kehoon yhtä tehokkaasti) vai yksinkertaisesti siitä, että karppaamalla väkisinkin tulee luovuttua kaikesta ylimääräisestä roskasta, mitkä länsimaista väestöä paisuttavat: Einesruoat, pikaruoat, karkit, kakut, suklaat, pullat, sokerijuomat yms. You name it, karppaus cuts it.

viehättävää arjen ironiaa

Sen lisäksi että halusin kokeilla miltä karppaus tuntuu, testasin sitä ennen kaikkea myös siksi, että karppausta on yleisesti kuulutettu terveystietoisen ruokavaliovalinnaksi, joka kohentaa oloa kokonaisvaltaisesti. Se on siis myös elämäntapatrendi.

Karppausruokavalion terveysvaikutuksista väännetään kättä ja aiheeseen suhtaudutaan maailmalla kuumin tuntein. Karppauslääkärit vaativat muutoksia ravintosuosituksiin. Sama heijastuu myös perusjamppojen nettikeskusteluissa. Karppaus on joillekin jo kuin uskontoa, jonka puolesta saarnataan ja taistellaan vasta-argumentteja kuuntelematta. Jeesustellaan myös kaikenlaisista ihmeparantumisista, joita karppauksella on väitetty saadun aikaan. Karppikansa nyökyttelee päitään ja nielee kaiken kokonaisena.

Ehkä osaltaan ihmisiä vain ärsyttää se, että asiantuntijat yleensä tuntevat asiat kansaa paremmin, ja tuntuu niin hirveän siistiltä mahdollisuus sattua itse juuri siihen porukkaan, joka on jossain uudessa asiassa ensimmäisenä oikeassa ja pääsee "näpäyttämään" niitä mukamas asiantuntijoita tms. Olisi niin hirmu coolia päästä surffaamaan sinne aallonharjalle.

Kuukauden perusteella on tietysti aika vaikea mennä sanomaan, että olenko nyt sitten ollut paremmin suojattuna skitsofreniaa tai diabetesta vastaan, mutta olo on kieltämättä ollut hieman kevyempi. Jos olisin taipuvainen uskoon, niin sanoisin että myös paremmin sujuneet nukkumiset ovat olleet karppauksen riemukasta ansiota. Todennäköisemmin taustalla taisi kuitenkin olla samanaikainen Pepsi Maxin rajoittaminen.

Koska sekä painonhallinnan, että paremman olonkaan suhteen ei voi tämän perusteella vielä sanoa, onko taustalla itse karppaus vai vain niiden räikeimpien epäterveellisyyksien poistaminen niin ajattelin, että vertailun vuoksi voisi semi-karpata syyskuun ja katsoa sitten mikä muuttuu.

Semi-karppauksen, eli skarppauksen määrittelen nyt tässä siten, että hiilareita saa syödä aivan normaalisti, kunhan ne tulevat ”hyvistä lähteistä”, eli täysjyväriisistä/-pastasta, vähänkäsitellyistä perunoista, sekä mahdollisimman vähävehnäisestä ja täysjyväisestä leivästä. Maitoa ja hedelmiä rupean myös nauttimaan aivan normaalisti. Katsotaan mitä niille tyhjentyneille glykogeenivarastoille nyt sitten käy :|

EDIT:  Oli pakko syödä jäätelöä. Skarpatkaa itse! :D
  

Herkuttelua..?

Olen tässä kuukauden mittaan pistänyt merkille, että vaikeaa on karppaajan elo. Ylipäätään ruoan löytäminen päiväksi muistuttaa ydinsodan jälkeistä selviytymistaistelua. Jälkiruoista ja leffasnackeistä ei erehdy edes haaveilemaan. Elämässä kuitenkin menettää paljon jos ei pysty herkuttelemaan. Kaikessa hyvässä vaan tuppaa olemaan sitä sokeria tai mitälie piilohiilaria niin helvetisti. Jopa popparitkin ovat melkein pelkkää hiilihydraattia.

Sokeritonta limua sentään voi juoda, mutta ainakin itselläni rakkaan Pepsi Maxin kofeiinit aiheuttavat välittömästi sellaisen insomnian, että pakko siitä on koittaa luopua.

Pähkinät ovat onneksi osoittautuneet ihan kelvollisiksi korvikkeeksi karkeille ja poppareille. Pussi aiv...saksanpähkinöitä toimii leffassa loistavasti, ja vaikka niiden maku ei ole pähkinäperheen kärkeä, niin ravintoarvoiltaan ne ovat ylivertaisia ja kuidunpuutteessa melkein välttämättömiä. Aika kuivia ja janottavia ne kyllä ovat pidemmän päälle, mutta janohan sipseistä ja poppareistakin tulee.

Jäätelö on ehkä ollut eniten himoa tuottanut kielletty ilo tässä kuussa. Kaupan pakastealtaista olen bongannut yhden sokerittoman jäätelöviritelmän, joka näytti pahemmalta kuin Rainbown jädekorvikkeet. En kokeillut. Sen sijaan ostin Stockalta sokeritonta suklaajäätelöä, joka ansaitsee makunsa puolesta kiitettävän arvosanan. Hinnasta opiskelijabudjetti sen sijaan ei suonut kiitosta.

Netistä on löytynyt myös kaikenlaisia vinkkejä erilaisiin itse valmistettaviin jälkiruokiin. Eräs erittäin helppo resepti on yksinkertaisesti ottaa pala leipäjuustoa, valuttaa kuohukermaa päälle ja tunkea minuutiksi mikroon. That's it. Ihan hyvää on ilman fariinisokereita ynnä muita vastaavia, mitä näihin normaalit ihmiset yleensä laittavat päälle. Kermaa tuli aika ronskisti:

no ei se oikeasti ollut hyvää...

Lettujen syöminen on tunnetusti ihmisen parasta aikaa, eikä karppauksessa ole mitään järkeä, jos ei voi syödä lettuja. Netin ihmeellisestä maailmasta löytyi kuitenkin myös resepti minimihiilarisiin rahkalettuihin. Rahkasta, kananmunista, mantelijauheesta ja makeutusjauheesta syntyi jotain lettujen kaltaista. Päälle pakastealtaan mansikkapyrettä.

Tositavaralle letut kyllä valitettavasti hävisivät 10-0. Rakenne ei kestänyt kääntelyä ja rahkan maku puski päälle, vaikka kuinka kaatoi tuota mansikkamurskaa lisää. Jos meinaa olla karppaaja loppuikänsä, niin kai kaikkeen surkeuteen ennenpitkää sopeutuu, mutta muutoin avoid, avoid.

Tänään onkin elokuun viimeinen, joten huomenna syön pizzaa ja paistan oikeita lettuja, saatana! \o/ Parin päivän päästä laitan loppufiilikset.

EDIT: Itse asiassa kellohan on jo yli puolenyön, eli periaatteessa karppaus loppui nyt tähän. Voisi vetää ramadanit ja sikailla läpi yön hiilarien parissa, mutta eihän täällä tietenkään ole muuta kuin keräkaalia ja jotain siemeniä :( Karppaus on perseestä.