Conan ♥

Helsingin yössä ei enää hiippaile pelkästään pyöräilijöitä vihaava nastaterroristi, vaan ilmeisesti myös koiria inhoava myrkkymakkaroiden kylväjä. Ottaisi todella paljon päähän, jos pyörästä räjähtäisi kumit kesken matkan, mutta kenties vielä enemmän hajottaisi jos oma koira delaisi tielle jätettyyn rotanmyrkkyyn.

Vaikka on myös piittaamattomia omistajia, niin olen pistänyt merkille, että koirat voivat olla ihan hirveän persoonallisia ja monelle ne ovat kuin perheenjäseniä. Siksi sympatiani ovat koiranulkoiluttajien puolella, vaikka joskus olenkin paskaan astunut.

Arvostan yksin asumista ja omaa rauhaa, mutta välillä on tullut mieleen, että joku mukava lemmikki voisi olla ihan jees. Joku sympaattinen elukka, jolle voisi opettaa asioita ja tehdä vähän käyttäytymiskokeita. Mikäs sen mukavampaa?

Koirat ovat kuitenkin vähän liian vaativia, eikä siitä seuraisi mitään hyvää, kun joku kiimainen katti jäisi tänne riehumaan lähtiessäni ulos. Fiksu apina olisi hauska, mutta särkyvät tavarat tuskin kiittäisivät siitäkään. Vompatteja?

Jotkut  sekopäät  omalaatuiset henkilöt odottavat vastausten ongelmiinsa näyttäytyvän heille unissa. Satuin näkemään eräänä yönä unta, jossa minulla oli lemmikkinä kilpikonna. Sellainen vähän kookkaampi maakilpikonna, joka oli oikein seurallinen ja fiksu. Vietin mukavaa aikaa sen kanssa ja sen jälkeen olen ollut varma, että kilpikonna olisi hyvä hankinta.

Lapsena ollessani meillä oli kotona pieni suokilpikonna ja voin kokemuksesta sanoa, ettei sellaisesta ainakaan ole mitään iloa. Se vihasi sekä ihmisiä, että ylipäänsä elämää ja aina lattialle päästessään se ampaisi piiloon mahdollisimman ahtaaseen paikkaan - yleensä seinän ja sohvan väliin - ja yritti kammeta itseään seinän kautta ympäri tukehtuakseen. Kun kilppari kuoli, se haudattiin Vantaanjoen varteen, josta seuraavien päivien tulva vei sen mukanaan. Konnan itsemurhahakuinen seinien raapiminen kuului öisin vielä pari kuukautta elukan poismenon jälkeen. Spooky shit.

Haluan mieluummin kookkaamman maalla viihtyvän kilpikonnan, joka olisi mielellään elämänmyönteinen, eikä antaisi pikkuasioiden masentaa itseään. Pienen tutkimustyön jälkeen olenkin löytänyt oikein lupaavan ehdokkaan lemmikikseni. Behold, alligator snapping turtle:

En tiedä mikä tuon nimi on suomeksi, mutta englanninkielinen nimikin kertoo jo kaiken oleellisen. Nämä voivat kasvaa vajaan metrin mittaisiksi ja niitä todella ihan oikeasti myydään myös lemmikeiksi. Ne tepastelevat vallan hyvin maallakin, mutta niiden luontainen tapa syödä on maata rauhassa lammenpohjassa ja odottaa, että sopiva uhri ui niiden eteen. Ja ne eivät suinkaan ole nirsoja, vaan kaikki menee: kalat, ravut, käärmeet, keskenkasvuiset alligaattorit, sekä ihmisen sormet. Niillä ei asuinseuduillaan Amerikassa ole luontaisia vihollisia, vaan aikuiset alligaattoritkin kiertävät ne kaukaa.

Voisin hankkia tuollaisen kilpparinpoikasen ja antaa sille nimeksi Conan Tuhoaja. Täällä se saisi rauhassa kasvaa ja syödä kylpyammeessani vaikka citykaneja. Sitten kun se olisi tarpeeksi iso, niin kävisin ulkoiluttamassa sitä Kallion kujilla. Se ei paljon myrkkymakkaroista piittaisi ja jos naapurin pitbull erehtyisi ruveta avautumaan, niin Coney pilkkoisi sen kappaleiksi, heittäisi palaset mäkeen ja jatkaisi matkaa. Minun kilpikonnalleni ei vittuiltaisi.