Unikokemuksia

Oli linnan juhlat tuossa taustalla (vahingossa) auki ja pääsin todistamaan oikein hauskoja haastatteluja: Michael Monroe ja Ismo Alanko olivat aivan jännät housuissa ja jäätyivät toimittajan kysymyksiin.

Paras oli kuitenkin seitsenkymppinen taiteilijatäti Outi Heiskanen (ks. kuva), joka ensin selitettyään jotain epämääräistä kivikauden transsiunista, tokaisi toimittajalle hänellä olevan vielä yksi molojuttu kerrottavana, mikäli neiti jaksaa kuunnella. Harmillisesti toimittajan pokka piti ja hän totesi kiireesti, että onkin valitettavasti jo siirryttävä eteenpäin. Jäi molotarina kuulematta, mutta siis loistomeininki bileissä!

Joo mutta.. hankin elämän sitten huomenna. Pistetään tämä pikkujouludarran piikkiin.

"Olisi vielä yksi molojuttu!" (kuva: Matti Matikainen, iltalehti.fi)

Asiaan. Unia on kertynyt ja nyt olen alkanut etsimään niistä dreamsigneja, eli useammin kuin kerran esiintyneitä eriskummallisuuksia. Sellaisia piirteitä, jotka ovat tyypillisiä juuri minun unilleni.

Samalla olen ihmetellyt mitä kaikkea onkaan tullut nähtyä. Uniaan lukiessa pystyy kokemaan niiden tapahtumia uudestaan todellisen muiston tapaan, ja yhtä todellisiahan nekin tavallaan ovat. Eivät vain sijoitu tosimaailmaan.

Ihmisellä kuluu suunnilleen kolmaosa elämästään nukkuessa, eli siinä ikään kuin elää vähemmän, jos ei muista yöllisistä seikkailuistaan mitään. Unien kirjoittamatta jättäminen alkaa tuntua vapaaehtoiselta amnesialta.

Ja mitä elämää yöstä löytyykään! Olen viimeisen parin kuukauden aikana mm. katsellut Vesa Keskisen afrikkalaisen vaimon tanssiesitystä, taistellut miekoin Liam Gallagherin ja Timo Soinin kanssa, sekä käynyt läpi tuskaa siitä kuinka tuntemasi ihminen voi yhtäkkiä vain kuolla ja olla lopullisesti olematta, ilman että koskaan ehdit todella tuntea häntä.

Nyt kun pääsee muistoissaan takaisin ko. paikkoihin, niin osaa arvostaa myös mielen rakentamien maailmojen visuaalisuutta. Olen todistanut vierestä auton syöksyä parturin ikkunan läpi ja katsellut rauhassa yöllistä suurkaupunkia sen korkeimmasta pilvenpiirtäjästä. Nämä on oikeasti hienoja muistoja ja jos en olisi kirjoittanut niitä ylös, en pääsisi niihin enää mitenkään käsiksi.

Olen saanut kaksi selkounta jo aikaan tässä projektin mittaan ja niidenkin aikana olen tyytynyt lähinnä vain ihastelemaan ympäristön visuaalisuutta ja älyttömän siistejä yksityiskohtia. Ensimmäinen tapaus kesti vain pari sekuntia, jonka aikana ehdin ainoastaan tarkastella roskalaatikon kantta ja ihmetellä kuinka aidolta se tuntui ja näytti naarmuineen kaikkineen.

Toisessa selkounessani, johon pääsin tässä pari viikkoa sitten, havahduin tajuihini hississä. Yritin taikoa sinne haluamiani ihmisiä, mutta se ei toiminut. Mietin kiireellä, että mitä nyt kannattaisi tehdä ja rupesin tarkastelemaan ympäristöä: Seinän metallipinta oli kiiltävää ja sileää. Kerrosnappien tilalla oli huolellisesti kaiverrettuja kirjaimia. Paras oli kuitenkin hissin peili, josta katselin itseäni ja äimistelin kasvojen yksityiskohtaisuutta.

Kun sain tarpeekseni, poistuin hissistä ja astuin autioon toimistotilaan. Halusin ehdottomasti päästä puhumaan mieleni luoman ihmisen kanssa ja juoksentelin ympäri toimistoa sellaista etsien. Lopulta näin parveketerassilla istuvan erään duunikaverini. Hän huomasi minut ja selvästi näytti odottavan, että tulen puhumaan hänelle. Ja kuinka vitun ollakaan, ennen kuin pääsin hänen luokseen, heräsin.

Herääminen selkounesta ei ollut aivan sama asia kuin herääminen normiunesta. Herääminen oli tapahtunut jo siellä hississä. Hetkeä ennen kuin aukaisin silmäni, tajusin toimistossa juostessani että kohta aukaisen ne silmäni, ja sitten - räps - avasin silmät ja makasin sängyssäni. Ei tapahtunut mitään havahtumista, tai tietoisuuden selkiytymistä. Siirryin vain sulavasti unimaailmasta tosimaailmaan. Makasin onnellisena paikallani ja tuijotin kattoon. Älyttömän siisti kokemus.

Noustuani ylös, menin heti peilin eteen ja katsoin miltä oikeasti näytän. Mieleeni oli nähtävästi jäänyt varsin tarkka kuva sen hetkisistä kasvojen yksityiskohdista ja ne kaikki projisoituivat kuvaani siellä hissin peilissä. Tajusin myös, että olin unessa peilannut kasvojeni täydellistä sivuprofiilia, mikä tosielämässä ei onnistu, vaikka kuinka yrittäisi sivusilmällä sitä toteuttaa.

Tähän asti olen päässyt noihin selkouniin luultavasti siksi, että olen lukenut aiheesta ja ollut kiinnostunut. Eli samaa reittiä mitä unien aiheetkin tulevat: olen ajatellut asiaa päivän aikana. Haluan kuitenkin ehdottomasti oppia pääsemään selkouniin tarkoituksella ja siksi jatkan seuraavaksi niihin dreamsigneihin.