sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Apua äänestämiseen

Vaalit kolkuttelevat jo ovella, mutta äänestäminen tuntuu yhtä turhalta kuin viime kuussakin. Mitä hiton väliä oikeasti on sillä kuka saa kunnian hävitä Niinistölle toisella kierroksella? Ketä oikeasti kiinnostaa? Hommassa vaikuttaa olevan kyse lähinnä Suomen suurimpien egojen välienselvittelystä, johon viattomien sivullisten odotetaan ottavan osaa.

Paavojen uudet tv-mainokset ovat kyllä huvittavia, eivätkä ne jätä epäselväksi sitä että kumpikin tietää Niinistön haastajan tulevan valituksi ihan vaan läpällä. Lipposen kuumottava horror-pätkä tosin jää kauas jälkeen Väyrysen camp-ilotulituksesta. Täydellisessä maailmassa tällaisilla mainoksilla voitettaisiin vaalit.





Vaikkei ehdokkaiden äänestämisellä näytä näissä vaaleissa olevan merkitystä, niin ehkä demokratian kannalta olisi silti hyvä käydä äänestyskopissa. Kukaanhan ei ole kieltänyt kirjoittamasta lappuun jotain muuta kuin numeroa, ja vaalien jälkeen lehdissä usein mainitaankin eniten ääniä keränneet "ulkopuoliset ehdokkaat".

Olen kerännyt tähän näitä vaihtoehtoehdokkaita, joiden äänestämisellä voisi oikeasti olla jotain merkitystä kaiken maailman Paavojen sijaan: 



Aku Ankka
Klassikko joka vaaleissa. Saa luultavasti kaikista vaihtoehtoehdokkaista eniten ääniä ja on siksi Sari Essayahin kovin haastaja jumbosijalle. Kukaan ei enää ensi syksynä muista kuka tuli vaaleissa toiseksi, mutta kukaan ei varmasti unohtaisi koskaan sitä vaalia, jossa ehdokas hävisi Aku Ankalle! Miettikää kuinka hienoa!



Conan O'Brien
Masinoituaan Halosen kuusi vuotta sitten toiselle kaudelle, Conan on pysytellyt vakaasti suomalaisen vallan ytimessä. On luonnollista, että hänen odotetaan nyt kantavan vastuunsa punatukkajumalten pitämisestä valtaistuimella. Conania äänestämällä voi lisäksi kertoa, ettei Väyrysen huumori pärjää isojen poikien leikeissä.



Hannu Hanhi
Kuvitteellisen haastajaehdokkaan kuvitteellinen perivihollinen. Mindfuckia Ankkoja laskeville vaalityöntekijöille. Lisäksi äänestämällä voi viestiä epäilevänsä Suomen syöksyvän talouskurimukseen, josta ei selvitä kuin Hannu Hanhen onnella.



Vladimir Putin
The original badass. Saulin sankarimyytit jäävät kakkoseksi kun viereen asetetaan mies joka kaataa tiikereitä paljain käsin, vetäisee valaita maihin vasemmalla kädellä ja noukkii merenpohjasta muinaishistoriaa aamu-uinneillaan. Putinin äänestämisellä voisi viestiä huolensa presidentti-instituution alennustilasta ja demokratian hyödyttömyydestä.





Matti Nykänen
Putinin vastakohtana Matin äänestäminen olisi kuin oodi koko presidenttiorganisaation hyödyttömyydelle. Samalla se kuvastaisi epätoivoista kaipuuta saada mies takaisin vankilasta iltapäivälehtien lööppeihin, ettei niissä tarvitsisi katsella Tukiaista.




Bono
Todelliset maailmanparantajapersoonat raapustavat lappuunsa tämän nimen, koska Pekka Haavisto ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi hard-core. Haavisto vain lisäisi ulkomaanapua - Bono kanavoisi Afrikkaan koko Suomen bruttokansantuotteen. Hallelujah!

2 kommenttia:

  1. Fuck!! Mä poltin vahingos mun äänestys lipun. Mitä teen??

    Oli siit kyl hyötyy, sillä sain tehtyy ruokaa ja tupaan tuli lämpöö. Saiskohan uuden?? Haluanko uuden?? Katosiko velvollisuuteni kansalaisena tämän tahattoman teon takia?? Miksei mua edes vituta tai häveta tai mitään?? Yks hailee.

    BJ out.

    PS: Soini menetti nyt yhden äänen...thats it.

    VastaaPoista
  2. No voit tietty kuitata sankaripojoja kertomalla kaikille, että poltit sen kannanottona, koska nää vaalit on mielestäsi turhat. Nyt sait ruoan lämpenemään. Varmaankin siitä oli enemmän hyötyä kuin Soinin äänestämisestä.

    VastaaPoista