tiistai 24. tammikuuta 2012

Ankkaäänestäjän jälkifiilikset

Vaalien tulosillat ovat aina kivaa viihdettä ja täytyy myöntää, että oli hieno fiilis nähdä Haaviston kipuavan kuppi-Paavon ohi.

Luulenpa että toisella kierroksella innostun antamaan ääneni ihan viralliselle ehdokkaalle. Olisihan se hienoa kun Pekan kaltainen pehmo babyface pääsisi riistämään pressapestin paatuneen porvariketkun nenän edestä, etenkin Saulin ollessa täysin varma voitostaan.



Vaalien voittajat: Vihreät & Sari Essayah

Vihreät saivat sen mitä hakivat: Kevään romahduksen jälkeen puolue sai nyt uuden valovoimaisen keulakuvan, joka näyttää että puolueella voi olla muutakin funktiota kuin toimia Annin ja Johannan lattehöyryisenä hihittelykerhona.

Essayah ei kokenut nöyryytystä Aku Ankan taholta, vaan piti visusti kiinni jumbopaikastaan. On vaikea nähdä mitä muuta tarkoitusta kristillisten oman ehdokkaan asettamisella olisi muka ollut kuin lähetystyö seuraavan profeetan asettamiseksi estradille Räsästä korvaamaan. Mission accomplished.


Vaalien häviäjä: Demarit

Kun kerran alusta asti oli selvää ettei demarileiristä löydy näihin vaaleihin todellista haastajaa, niin paras veto SDP:ltä olisi ollut jättää oma penkkinsä tyhjäksi ja keskittyä tukemaan Arhinmäkeä vasemman laidan yhteisenä ehdokkaana. Sitten olisi voinut selittää 30 vuoden presidenttiputken katkeamista sillä, että annettiin nyt välillä pikkuveljen yrittää.

Mutta eheei. Parrasvaloihin piti iskeä viime vuosituhannella elävä porvarifossiili, joka haravoi koko valtakunnalliset viha- ja säälipisteet. Lipposta vaan on vähän vaikea sietää.


Kun kyseessä nyt kumminkin oli ennen kaikkea henkilövaalit, niin puolue olisi tietysti voinut aivan hyvin jättäytyä taka-alalle ja antaa Paavon rypeä yksin omassa fiaskossaan mahtaisan egonsa kanssa.

Mutta eheei. Urpolainen oli heti tuloslähetyksessä syyttämässä kansaa ikärasisteiksi ja vakuuttamassa koko puolueen seisovan ihQpaavonsa takana. Myöhemmin toisen haastattelun taustalla näytettiin Juttaa fiilistelemässä Tommi Läntisen keikkaa lavan edessä demarien valvojaisissa.

Siis oikeasti. Demarit pyrkivät tekemään kaikkensa etten vain äänestäisi heitä.

Läntisen fanittamisesta tuli mieleen kun näissä ja viime vaaleissa ehdokkailta kysyttiin heidän musiikkimieltymyksistään. Makuasiat tietysti ovat aika se ja sama, mutta kun SDP:llä tuntuu olevan virallisena ohjenuoranaan kalastella suosiota vastaamalla kyselyihin aina listaykkösillä. Vai voiko joku oikeasti kuvitella Paavo Lipposen kotonaan diggailemassa napit korvillaan Chisua? (Metron haastattelu pari viikkoa sitten)

Paavo Arhinmäki piti puheen stadilaisten Oasis-fanien järkkäämässä Noel Gallagherin soololevyn julkkareissa pienessä kapakassa Vaasankadulla. SIINÄ oli presidenttiehdokkaalla cojonesit kohdillaan!

6 kommenttia:

  1. LOL, ootko äänestänyt joskus demareita? :O

    VastaaPoista
  2. Hyvää matskua ja niin totta! Hieno kuulla, että Haavistoa äänestät, ja nyt kun mulle yks jäbä vielä hävis äänensä, niin alkaa näyttämään oikein hyvältä:) -Matte

    VastaaPoista
  3. James Hirvisaarta lainaten: "En ois ikinä uskonu äänestäväni tokal kiekal vihreetä homoa."

    Raksan kahvitauoil kekustelut pressast on aika hirveit. Ite ehkä vähän homo foobikko, mut 40-63v vanhat fabut oikeen lietsoo vihaa. Onx se tietämättömyyttä vai oikeesti vihaa, dunno?

    Haavisto saa mult huomen ennakko äänen. Tänään ei kerkee ku mesta auki 12.15 asti.

    Haavistol kyl liikaa Halos maisii ajatuksii, mut Niinistö..no way dude.

    BJ out.

    VastaaPoista
  4. Sun blogi kellos on perseest. Se on 5.33 ja 27 päivä.

    Kootaa paremmat sivut. Paisti

    OUT!!

    VastaaPoista
  5. Ootko varma että seinäkellos on ajassa? Ootko varma että elät oikeaa päivää? Ootko varma että olet hereillä? Varo ettet myöhästy duunista ja joudu fabumobin silmätikuksi.

    "Taas se tulee myöhässä!"
    "Vittu se on pihalla!"
    "Se äänesti sitä homoa!"
    "OUTSIDER!!!!"

    VastaaPoista
  6. No ni, annetaan rahat köyhille eli kohta meitsi ja pelastetaan maailma sillä äänestin Haavistoo.

    Töissä tosin sanon etten äänestäny tokal kiekal ollenkaan. Olen raukkis naukkis.

    Tuskin voittaa, mut ois kyl jees jos voittais.

    Miksei Paavo oo takal kiekal?

    Onneks on nää vaalit koht ohi, ni voi keskittyy maakuntavaaleihin. Pelkkää vaalia tää homma.

    Oispa joku joka päättäis kaiken mun ja sun puolesta...niiku Lenin.

    BJ out.

    VastaaPoista