Sympatiaa saatanalle

...And in my best behavior
I am really just like him
Look beneath the floorboards
For the secrets I have hid.

John Wayne Gacy, Jr. -biisissään Sufjan Stevens miettii sarjamurhaajan menneisyyttä ymmärtääkseen tämän tekoja. Hän ihmettelee miksi ihmiset ovat niin valmiita sulkemaan silmänsä ja näkemään rikosten taustalla mielummin absoluuttisen pahan, joka ei kuulu ihmisyyteen ja on voitettavissa hirttoköydellä. Jonkin, jonka hurmaava rupattelu naapureittensa kanssa on vain taitavaa hämäystä, osa valheiden verkostoa peittämässä totuuden siitä ettei kyseessä ole ihminen. Ei niin kuin minä ja sinä.

Ehkä pahantekijän ehdoton tuomitseminen antaa kohteen johon projisoida omaa pimeää puoltaan; mitä pahempi teko, sitä parempi syntipukki.

Perisyntiajatteluun viehtyneen Sufjanin salaisuuksia tuskin voi aidosti verrata siihen mitä Gacyn lattialankkujen alta löytyi, mutta jotain hämäävää on ihmisen luontevassa tarpeessa tuomita, myötänauttia vieraiden ihmisten saamasta kostosta vieraan ihmisen tekemään tekoon, sen sijaan että haluaisi edes yrittää ymmärtää.

Jos on pahoja ihmisiä, niin yksi heistä oli varmasti J. W. Gacy. Hän onnistui muutaman vuoden aikana murhaamaan Amerikassa yli kolmekymmentä nuorta miestä. Hän huumasi ja sitoi uhrejaan ennen kuin raiskasi nämä ja lopulta tappoi. Kuulusteluissa hän kertoi mm. saaneensa orgasmin painaessaan veistä kylkiluiden väliin. Erityisempää katumusta hän ei koskaan vaikuttanut tuntevan. Gacy työskenteli välillä pellenä lastenjuhlissa, mistä amerikkalaismedia lanseerasi hänelle lempinimen Killer Clown. Kuva miehestä on ehkä häiritsevimpiä mitä Wikipediasta löytyy, ja antaa kasvot sille kuuluisalle pahuudelle:

Lopulta Gacy jäi kiinni ja neljäntoista vankilavuoden jälkeen vuonna 1994 Tappajapelle teloitettiin myrkkyruiskeella. Pahuus kuoli ja maailmasta tuli vähän parempi paikka. Kuoleman hetkellä ihmiset hurrasivat vankilan ulkopuolella ja ostivat oikeudenkäynnistä tehtyjä t-paitoja. Oikeus ja ihmisyys ottivat suuren voiton. Vai mitä?

Gacy varttui kohtalaisen traagisessa ympäristössä: hänen varhaisimpia muistikuviaan olivat tuskat isän hakatessa häntä. Läpi lapsuuden ja nuoruuden alkoholisti-isä pieksi ja alisti poikaansa. Perhetuttu käytti häntä toistuvasti seksuaalisesti hyväkseen. Hän oli koulukiusattu. Hän vietti kuukausia teini-iästään sairaalassa, mitä isä piti huomionhakemisena. Oleellisin tapahtuma oli mahdollisesti kuitenkin leikinlomassa keinusta saatu isku päähän, mikä aiheutti veritulpan otsalohkoon ja sitä kautta pysyvän vaurion.

Etuotsalohko ja sen alaiset alueet ovat keskeisiä ihmisen käyttäytymisen ja persoonallisuuden kannalta. Esim. vanhassa mutta havainnollistavassa Phineas Gagen tapauksessa vastuuntuntoisesta ja pidetystä miehestä tuli sietämätön tyyppi ja kyvytön ohjaamaan toimintaansa normaalisti, kun rautakanki syöksyi hänen kallonsa läpi ja vei vasemman etuotsalohkon mennessään.

Etuotsalohkoon liittyvät ihmiselle ominaiset ns. korkeamman tason älylliset toiminnot, kuten ajattelu, tarkkaavaisuus, motivaatio ja tunteiden tietoinen käsittely, sekä oman toiminnan suunnittelu, tarkkailu ja estäminen.

On aika mahdotonta kuvitella sitä subjektiivista todellisuutta, jossa kulloinenkin aivovauriopotilas elää. Esim. spatiaalisesta neglectistä kärsivällä henkilöllä voivat aistit toimia aivan moitteetta, mutta hänen havaintomaailmansa rajoittuu vain toiselle puolelle: ruokalautaselta jää vasen puoli syömättä. Liikenteessä vasemmalta tuleva auto on näkymätön. Kaikki vain siksi ettei vaurioituneissa aivoissa ole spontaanisti toimivaa mekanismia ohjaamaan tarkkaavaisuutta vasemmalle puolelle havaintokenttää. Tässä maailmassa on ihmisiä, jotka heräävät yöllä ja pelästyvät sängyssään olevaa vierasta irtojalkaa, työntävät sen sängystä ja tipahtavat itse perässä. Miltä sellainen voi tuntua?

Neglect -potilaiden mallista kopioimat kello ja kukka. Scienceblogs.

Lapset demonstroivat käytöksellään tavallaan tietynlaista vauriota: koska yhteydet etuotsalohkon ja tunteita käsittelevien mantelitumakkeiden välillä eivät ole lapsilla vielä kehittyneet, heidän toimintaansa vaikuttavat vahvasti kaikenlaiset järjettömätkin tunteet.

Lapset oppivat kasvaessaan hiljalleen käsittelemään tunteitaan tietoisesti ja ymmärtämään/hillitsemään niitä, mutta alkuvaiheessa siihen ei yksinkertaisesti löydy aivoista mekanismia. Ilo, suru, pelko ja viha valtaavat lapsen maailman kuin luonnonvoima ja näkyvät tämän käyttäytymisessä sen mukaisesti. Lapsia ymmärretään, koska he ovat lapsia, mutta entä jos aikuisella vastaavat alueet ovat vaurioituneet eivätkä toimi?

Ihminen vailla empatiaa - kykyä tunnistaa toisen tunnetiloja - aiheuttaa herkästi mielipahaa ympäristössään, ja on luonnollisesti kykenemätön aitoon sympatiaan tai myötätuntoon. Ei ole yllätys että vankilat ovat suht täynnä empatiakyvyttömiä ihmisiä. Empatian kehittyminen riippuu vahvasti suhteesta tärkeimpiin hoivaajiin lapsuudessa, mutta myös se tarvitsee toimivat aivojen rakenteet kehittyäkseen. Nämä rakenteet voivat myös häiriintyä tai vaurioitua. Esim. iskusta päähän.

Toiminnanohjaus on erityisen herkkä vaurioitumaan. Läheisten voi olla vaikea hyväksyä, ettei apaattinen toimettomuus ole laiskuutta, vaan ihmisellä eivät yksinkertaisesti toimi normaalisti ne mekanismit aivoissa, jotka muodostavat esim. liikesarjoja ja käynnistävät ne. Läheisten ja muiden kannalta vielä ikävämpää on toiminnan lopettamisen ja estämisen häiriintyminen.

Se että vaikka minä yleensä pystyn esim. hillitsemään itseni ja olemaan hyökkäämättä kirves kourassa minua ärsyttävän ihmisen kimppuun, ei tarkoita että muille valinta väkivallan ja rauhoittumisen välillä tuntuisi vastaavassa tilanteessa ollenkaan samalta. Toisille tuottaa suunnatonta kuormitusta pyrkiä rauhoittamaan tunteitaan, tai estää itseään heittäytymästä väkivaltaan, ja joskus vaurioituneet aivot eivät kykene tuota kuormitusta hallitsemaan.

Miltä John Gacyn demoninen klovnikuva näyttää kun tietää hänen taustansa? Tauotta kaltoinkohdeltu, hukassa oleva lapsi, jolla oli tapaturmaisesti saatu aivovamma, joka mahdollisesti esti normaalin empatian tuntemisen ja vaikeutti impulsiivisen käyttäytymisen estämistä. Kuvassa on naamansa sotkenut lapsi, elämän murjoma ihmisraunio, joka näyttää lähinnä säälittävältä.

Gacy itse kuvasi onnellisimmaksi vaiheeksi elämässään sitä muutaman vuoden aikaa, jonka hän eli perheenisänä vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa. Hetkellistä vapauden aikaa ennen ajautumista karmeisiin rikoksiinsa ja lopulta myrkkypiikkiin. Ulkopuolinen ei voi tietää millaista sisäistä taistelua hän on joutunut joka päivä käymään omaa rikottua psyykettään vastaan pitääkseen yllä tuota kaipaamaansa onnea.

Ihminen on aivonsa, ja aivot voivat vaurioitua ja häiriintyä helposti ja lukemattomin eri lopputuloksin. Syynä voi konkreettisen pään lyömisen sijaan olla myös jatkuva koulukiusaaminen tai ylipäätään sitkeä kaltoinkohtelu. Tämä kaikki tekee vapaasta tahdosta vähän suhteellista. Se fenomenaalinen todellisuus, jonka sisällä yksi tekee rikoksen, on aivan erilainen kuin se missä toinen elää.

Tämä ei tarkoita etteikö rikoksista pitäisi rankaista, tai etteikö tuomioiden pitäisi olla yhtä pitkiä kuin nyt. Ihmisiä jotka aiheuttavat vaaraa muille olisi vähän arveluttavaa pitää vapaana yhteiskunnassa riippumatta siitä kuinka vastuussa heitä voi teoistaan pitää. Siksi syyntakeettomatkin laitetaan pakkohoitoon eikä takaisin kadulle.

Se että vankilat ovat käytännössä täynnä joko kehityksellisistä tai tapaturmaisista aivovaurioista ja/tai persoonallisuushäiriöistä kärsiviä ihmisiä, pistää kuitenkin pohtimaan missä määrin heitä itseäänkin voi pitää uhreina. Onko myötätunto vankeja kohtaan lopulta mitenkään pois rikosten uhreilta?

Suomen vankiloita luonnehditaan välillä luksushotelleiksi, mutta mitä tarkoitusta palvelisi niiden raaistaminen tai vankien elämän kurjistaminen? Tai voiko olla millään muotoa eettisesti kestävää jakaa Yhdysvalloissa kuolemantuomioita, vaikka syyllisyys olisikin satavarmaa ja rikos äärimmäisen kammottava?

Mitä jos rangaistuksen yhtälöstä unohdettaisiin kosto, ja pyrittäisiin kuntouttamaan vangit ihmisiksi jotka kykenevät toimimaan yhteiskunnassa muita vahingoittamatta? Ehkä vankilat voisivat tällöin olla enemmän Norjan Bastöyn kaltaisia: saaria jossa vangit asuvat vapaina hirsimökeissään, tekevät töitä maatilalla ja harrastelevat iltaisin. Ja kaiken aikaa ammatti-ihmiset vastaavat heidän kuntouttamisestaan; puuttuvat yksilöityihin ongelmiin sen hetkisen parhaan tiedon valossa.

Tehokkuudestaan huolimatta Bastöyn kaltaisia vankiloita ei juuri ole, koska ihmisten mielestä rikoksentekijät eivät ansaitse sellaista kohtelua. Ansaitsevatko toisaalta perusvankiloista ulos päästettävien rikostenuusijoiden uhrit kohteluaan? Aivovaurioisen tai persoonallisuushäiriöisen henkilön vapaan tahdon "määrä" rikosta tehdessä on lopulta mysteeri, mutta vetoaisiko edes tieto siitä ihmisen oikeustajuun?

Bastöyn vankila

Ihmisten orjuus omille aivoilleen on salakavalampaa kuin pelkät "keinusta päähän" tai "kaltoinkohtelu lapsena" -esimerkit antavat ymmärtää. Eräässä tutkimuksessa vuodelta 2007 verrattiin useiden länsimaiden viime vuosisadan rikostilastojen vaihteluita erilaisiin rikosten määrään mahdollisesti vaikuttaviin tekijöihin, kuten asumistiheyteen ja taloustilanteeseen.

Löytyi tietty yleinen tekijä, jonka kanssa länsimaiden väkivalta- ja henkirikosten määrät korreloivat selkeimmin. Se selitti vaihtelua paremmin kuin kaupunkien koko, asuntopoliittiset ratkaisut, yleinen taloustilanne, poliisien määrä tai alueiden etninen jakauma.

Tuo tekijä oli lyijy.

Siis lyijy, Pb, jaksollisen järjestelmän 82. alkuaine, Teräsmiehen suoja kryptoniittia vastaan.

Tarkemmin sanoen lyijyn määrä asuinympäristössä sellaisessa muodossa, että se päätyy jotain kautta lasten elimistöön. Jatkuva altistus liialle lyijylle sikiöaikana tai alle kouluikäisenä lapsena vaikuttaa turmiollisesti aivojen kehitykseen - myös aiemmin mainitun etuotsalohkon alueen.

Suurin yksittäinen lyijyn levittäjä viime vuosisadalla oli lyijyllinen bensiini, jonka laajamittainen käyttö alkoi toisen maailmansodan jälkeen - aikana jolloin ns. baby boomer -sukupolvi syntyi viemään ihmiskuntaa kohti rauhan aikaa. Samassa joukossa syntyi myös eräs tappajaklovni.

1970-luvulla lyijybensiinistä alettiin pikkuhiljaa hankkiutua eroon. Suomessa sen käyttö kiellettiin 90-luvulla ja EU:n tasolla vasta 2004. Lentobensiiniä kielto ei koske...

Lyijyä levisi pakoputkista asuinalueille sitä enemmän mitä suurempi liikenne alueen teillä oli. Pölynä maahan laskeutunut lyijy päätyi joka paikkaan ja ennen pitkää lasten sormiin ja suuhun. Kun lyijyn käyttö bensiinissä toden teolla alkoi, kesti kolmisentoista vuotta ennen kuin nuorisorikollisuus yhtäkkiä rupesi räjähtelemään käsiin.

USA:ssa saatiin selkein stoppi lyijyn käytölle 70- ja 80-lukujen taitteessa, mitä seurasi 90-luvun puolenvälin romahdukset pahoinpitelyissä, raiskauksissa ja murhissa. Esim. New Yorkissa tuon ajan rikostilastojen puhdistumisesta kiiteltiin pormestarin lanseeraamaa nollatoleranssilinjaa, jota myöhemmin ihasteltiin Suomessa lukion englannintunnilla asti.

Lyijyaltistus selittää myös dramaattisesti ihonvärin vaikutusta Yhdysvaltain rikostilastoissa. Altistukset olivat suurimpia isoissa kaupungeissa isojen teiden varsilla, joissa asui matalatuloisia perheitä, enimmäkseen mustia. Mustat nuoret olivat erityisen korostuneina, sekä lyijyaltistus- että rikostilastoissa, kunnes lyijybensiinin kieltäminen lopulta romahdutti 90-luvulla nimenomaan heidän tekemiensä rikosten määrän. Esim. mustien nuorten tekemien murhien määrä tippui 83% aikavälillä 1993-2003.

Lyijypitoisuudet Suomen luonnossa. Metsäntutkimuslaitos.

Vastaavasti kaupunkien kokoa on pidetty yhtenä rikosten määrään suoraan vaikuttavana tekijänä; 1900-luvulla suurempi asumistiheys korreloi selvästi korkeamman rikosprosentin kanssa.

Kuitenkin lyijybensiinin vaikutuksen lakattua jenkeissä eri kokoluokan kaupunkien suhteelliset rikosmäärät laskeutuivat samalle tasolle. Suurempi asukastiheys tarkoitti myös enemmän liikennettä pienellä alueella ja enemmän lyijypäästöjä.

Bensiiniongelmasta on päästy nykyisin eroon, mutta se ei suinkaan ole ainoa lyijynlähde. Vanhoissa maaleissa on käytetty korkeita määriä lyijyä. Sitä voi löytyä lisäksi myös mm. huulipunista, vanhoista metalliastioista, sekä valitettavasti juomavedestä ellei vesijohtojärjestelmää pidetä kunnossa. Helsingissäkin on jo käytössä vesiputkia pahasti yliajalla...

Ihminen on aivonsa. Sähkökemiallisten viestien verkko pitää väsymättä yllä kaikkea mitä muistamme, kaikkea mitä haluamme, pelkäämme ja vihaamme. Kaikkea mitä olemme. Koko persoonallisuutesi sellaisena kuin se on pysyy yllä koska hermosolut jossakin silmistäsi yläviistoon ampuvat sähköimpulsseja tietynlaisena kuviona. Maailma kaikkine ihmeellisyyksineen, lyijybensiineistä puisiin keinuihin, tekee näiden verkkojen ylläpidosta jatkuvaa nuorallatanssia. Toiset pääsevät perille, mutta toiset tippuvat, ja vetävät toisinaan jonkun  mukanaan.

Ehkä Sufjan tavoitti sanoillaan muutakin kuin kristillistä perisyntiajattelua. On niin helppo moralisoida pahantekijöitä, huutaa nuoralta tippuneille, vaikka loppujenlopuksi olemme kaikki samalla viivalla hukassa aivojemme kanssa.

Mitä jos sinut erottavatkin myrkkypiikistä vain neuronit, joiden verkot eivät satu liittämään seksuaalista mielihyvää murhaan, ja ehjät otsalohkon rakenteet, jotka mahdollistavat toimivan impulssikontrollin? Liikenisikö silloin ehjästä empatiasysteemistäsi myötätuntoa heille, jotka itse eivät siitä mitään tiedä ja jotka vähiten sitä tässä maailmassa saavat?

Enempi myötätunto ei yleensä ainakaan tee maailmasta huonompaa.