keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Unimaailma

Täydellistä virtuaalimaailmaa odotellessa tuli mieleen, että meillähän melkein jokaisella on jo olemassa oma vastineensa sille. Emme vain unessa tyypillisesti ymmärrä, miten loistava leikkikenttä ympärillä avautuu.

Muistan ainakin muutaman kerran havahtuneeni unessa tajuamaan missä olen. En ole varma olenko ihan oikeasti tiedostanut olevani unessa, vai onko "tiedostaminen" vain kuulunut unen juoneen, mutta se ei muuta lopputulosta: pääsen tekemään mitä huvittaa. Monet ovat nähneet tällaisia selko- tai lucid-unia, ja ne ovat aina älyttömän siistejä kokemuksia.


Muistan vieläkin ensimmäisen selkouneni. Havahduin arkisen päiväkotini pihalla huomaamaan, että pystyn kontrolloimaan untani. Euforian vallassa päätin syöstä käsistäni tulta ympäriinsä ja sytytin päiväkotini palamaan. Maltan nyt ehkä olla tekemättä pikku-Jarnon motiiveista mitään suurempia päätelmiä. Oli ihan kiva päiväkoti!

Viimeisen parin vuoden ajalta muistan kolme vastaavaa unta. Niillä kerroilla keskityin pyromanian sijasta lähinnä lentämiseen yms. hyödylliseen. Ikimuistoisia kokemuksia.

Näissä unissa tuntuu kuitenkin aina olevan kaksi ärsyttävää ongelmaa: Ensinnäkin niitä on todella hankala pitää yllä muutamaa sekuntia pidempään. Joko tulee fiilis, että "älä nyt saatana vaan herää", jolloin tietysti herää, tai sitten normiunen sumuisuus kaappaa takaisin huomaansa.

Toisekseen selkounia näkee aivan liian harvoin. Muutama sekunti vuodessa on aika vähän :(

Näitä unia väitetään kuitenkin voitavan oppia hallitsemaan paremmin treenaamisen kautta. Laitoin tilaukseen tuttavani suositteleman kirjan, jonka pitäisi ohjata lukuisampiin ja antoisampiin selkouniin. Koska tiedän jo valmiiksi, että prosessiin kuuluu unien jatkuva ylöskirjaaminen, niin olen aloittanut sen jo aiemmin.

Hankin tarkoitusta varten tällaisen überhienon kirjan, jossa kannet on nahkaa ja sivut käsintehtyä paperia. On pikkasen eri fiilis aamulla kirjoittaa unikokemus mustekynällä rosoiselle paperille, kuin kuulakärkikynällä ruutuvihkoon. Nämä on näitä pieniä suuria asioita.

 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti