Natural Born Hipsters

"Everything about them is exactingly constructed to give off the vibe that they just don't care."

- Time 

Nykyään kaikki puhuvat hipstereistä, mutta kukaan ei oikein osaa tarkkaan määritellä mitä ne ovat. Timen sitaatti antaa ehkä hieman osviittaa, mutta Wikipedia ja Urbaani tietosanakirja tuntuvat olevan yhtä pihalla kuin kaikki muutkin. Jonkinlaista hahmotelmaa hipsteriydestä pystyy silti ehkä tekemään: Vaikuttaa siltä, että hipsteriyden ytimessä on tietynlainen cooliuden aalloilla surffaaminen siten, että se vaikuttaa mahdollisimman pienellä vaivalla toteutetulta. Valtavirta vyöryy aina vasta ensiaallon perässä, eikä siinä pulikoiminen ole yhtä coolia.

Näin hipsterit ovat eräänlaisia pioneereja, jotka etsivät sitä mikä kohta on cool. Tähän pioneerityöhön kuuluu myös kategorisoitavissa olevien ihmisryhmien tärkeilyn ja lyhytnäköisyyden ”intellektuelli” pilkkaaminen, yleensä ironian avulla. Tällöin avainkysymykseksi jää se, pyrkiikö hipsteri surffaamaan väkisin, vai onko hipsteri vain ihminen jolla on taipumus siihen. Kun arkikielessä kategorisoidaan ja dissataan hipstereitä, viitataan erityisesti edelliseen. Jälkimmäinen vaihtoehto välttää luonnostaan kategorisoitumista.

Valtavirran välttäminen näkyy ehkä parhaiten pukeutumisessa, josta hipsterien useimmin väitetäänkin olevan tunnistettavissa. Hipsterille ei kuitenkaan ole mitään tiettyä tunnusmerkkiä, koska hipsteriys ei ole alakulttuuri. Alakulttuurin edustaja haluaa nimenomaan olla poikkeava ja identifioitua sellaiseksi. Jo alakoululaisetkin kuitenkin tietävät, ettei poikkeavuus ole cool ja siksi hipsteri elääkin valtavirrasta ja pyrkii olemaan erilainen vain tuon virran sisällä, varoen identifioitumasta ulos siitä. Aalto pyrkii taukoamatta nielaisemaan hipsterin, mutta hän nauttii olla sen kiihtyvästi ympäröimänä.

Siinä missä hevari tai hopparipoika kokee itsensä osaksi alakulttuuriaan pukeutuessaan tarkoituksella massoista poikkeavasti, hipsteri pyrkii pukeutumaan kekseliään omaperäisesti siten, että nuori akateeminen massa seuraa perästä huomatessaan hänen olevan onnistuneen cool. Siinä vaiheessa kun massa on tämän huomannut, tosi hipsteri on jo siirtynyt eteenpäin ja paheksuu sitä kuinka hänen aiemmin keksimänsä retrolasit ovat nyt niin in. Oikeasti hän tietty hihkuu salaa innosta, eikä paljasta kellekään, että löysi ko. lasit hipsterien nettifoorumilta.

Netti onkin keskeinen väline hipstereille, sillä sen avulla on mahdollista varsinkin täällä perä-Euroopassa pysyä ajan hermolla ja naapurien edellä, kunhan vain näkee hieman vaivaa. Tietynlainen hipsteriys saattaa olla havaittavissa myös netissä itsessään: Kun Youtube oli vielä tuore, näkivät hipsterit vaivaa näyttääkseen ystävilleen ne huvittavimmat videot. He myös twiittasivat ensimmäiset ironiset viserrykset ennen kuin kaikki alkoivat tehdä niin. On myös luonnollista ajatella, että juuri hipsterit olivat alkuperäisiä trollaajia: He ironisoivat ihmisten laatikkoajattelua ja taipumusta puutteelliseen emootioiden hallintaan haarukoimalla sitä esiin pienellä hauskanpidolla.

Tärkein bittimaailman leikkkikenttä hipstereille on kuitenkin ollut Facebook. Vaikka hipsteriyteen kuuluukin vakaasti ”I really don't care” -mentaliteetti, jonka vuoksi tosi hipsterit eivät ikinä liittyneet Faceen, elleivät ehtineet surffata sinne ensimmäisellä aallolla, niin ne jotka ehtivät, ovat olleet paratiisissa. Facessa voi kerralla muistuttaa koko tuttavapiiriään säännöllisin väliajoin siitä, kuinka really don't care.

Hipsterit ovatkin itse asiassa arvokkaita facekavereita, koska heidän ympäröivää sosiaalista kenttää ironisoivat ja tarkkaan huolettoman oloisiksi viilatut statuspäivityksensä ovat elintärkeää vastapainoa kansan syvien rivien masentaville ”juon kahvia ja kohta töihin” -raporteille. Nykyään muutkin tosin osaavat jo tehdä jänniä päivityksiä, eikä coolien Youtube-videoiden postaaminenkaan ole enää kovin kummoinen saavutus (ja siksi itse asiassa juuri hipstereiltä voi nykypäivänä odottaa ironisia "juon kahvia" -päivityksiä).

Onkin selvää, että jos hipsterit eivät ole jo jättäneet Facebookia, niin kohta he jättävät. Ja vakaiden luonnonlakien ohjaamana heidän perässään vyöryy muualle myös Facen mojo; kaikki mikä siinä on cool. Vain hipstereitä ohjaavat voimat voivat tällöin tietää lyökö aalto karikkoon koko sosiaalisen median osalta, vai onko seuraava juttu Google+ tai joku muu mikä onkaan tulossa.

Explosm.net

Vaatteiden ja statuspäivitysten ohella musiikki on ollut alue, jolta hipsterin on perinteisesti odotettu löytyvän. Tyypillisesti hipsterit yhdistetään kaikenlaiseen indie-musiikkiin, jossa avainajatuksena on välimatka kaupalliseen valtavirtaan ja suuriin tuotantoyhtiöihin. Musiikkityylillä hipsteriä ei voi kahlehtia, mutta pienkustanteita tehtaavat underground-orkesterit ovat kuin luotuja hipstereiden käyttöön.

Bändien väitetään löytyneen hämyisiltä klubeilta tai coolien tuttujen kautta. Todellisuudessa netistä. Hieman ironisesti  hipsterit ovat toisinaan osoittautuneet hyödylliseksi porukaksi musiikkibisnekselle: Esim. 2000-luvun alussa hipsterit saattoivat luoda sen kriittisen massan, joka nosti Arcade Firen menestysbändiksi. Viimeistään nyt heidän kolmannen levynsä jälkeen on viimeinenkin jälkihipsteri jo jättänyt bändin ja heidän alkuperäinen fanimassansa on haihtunut, mutta heitä ollaan jo pidemmän aikaa onnistuneesti markkinoitu hipsteribändinä. How very uncool.

Tuollainen markkinointi kuitenkin myös kantaa hedelmää, sillä hipstereita vaikuttaa olevan epäilyttävän paljon. Yhä useampi tunkee biitsille lautansa kanssa ja yrittää epätoivoisesti tavoittaa parhaan aallon. Jos hipsteri haistaa ensimmäisenä sen mikä kohta on cool, ja pyrkii olemaan cool olemalla ensimmäisenä cool, niin hän väistämättä välillä myös onnistuu olemaan cool. Tällöin suuremmat massat havahtuvat ja tahtovat itsekin olla hipstereitä. Heitä palvelemaan on muodostunut nettisaittien, kauppojen, lifestyle-palveluiden ja musiikkiyhtiöiden rinki, jotka ovat yhdessä näiden wannabe-hipstereiden kanssa synnyttäneet uuden alakulttuurin.

Mutta mitä tapahtuu tällöin heille jotka jo olivat hipstereitä? Mihin hipsteriydestä siirrytään? Luultavasti tässä vaiheessa kun kaikki enemmän tai vähemmän akateemiset nuoret ovat muuttuneet hipstereiksi seuraamaan raivokkaasti uusinta hipsterimuotia hipsterikaupoista, ovat todelliset hipsterit muuttuneet jonkinlaisiksi metahipstereiksi.

Koska hipsteriydestä on tullut yhä enemmän jotakin määriteltävää, siitä on tullut myös jotakin jota itseään voi ironisoida ja pilkata. Siksi metahipsteri ei voi enää olla hipsteri, vaan jotakin muuta. Samalla kun mattimeikäläiset dissailevat hipstereitä, ovat metahipsterit jossain tuolla nauramassa molemmille. Kenties metahipsterit pysyvät ikuisesti tavoittamattomissa piilotetuissa laguuneissaan, eikä heistä ole kategorisoitavissa kuin kaiku, joka muuttuu näkyväksi vasta kun wannabe-hipsterit nappaavat hylätyt laudat ja muuttavat rannan turistirysäksi.

Mikä sitten on tämä metahipsteri? Ehkä on vain niin, että surffaus on vaikeaa ja kulloisenkin kulttuurin zeitgeistin haistaminen on loppujenlopuksi arpapeliä, jota tietty kansanosa aina jatkuvasti pelailee. Tällöin meta- ja wannabe-hipstereiden jako määräytyisi vain sen perusteella kuka kulloinkin sattuu aallonsyrjään kiinni. Pelaileva kansanosa muodostuisi tyypillisesti 18-35 -vuotiaista akateemisista nuorista, koska duunareilla ja perheellisillä on muutakin tekemistä. They really don't care.

Toinen vaihtoehto on, että tietyille ihmisille on vain luonnollista olla cool. Tällaisia ihmisiä vetää itsestään puoleensa kaikki uusi ja erikoinen ja hip, ja valtavirtaan ajautuneet asiat ja ilmiöt taas hylkivät heitä kuin samanapaiset magneetit. Aivan kuin heillä olisi ylimääräinen aisti, joka arvioi asioiden katu-uskottavuuden. Tällaisen luonnollisen hipsterin ei tarvitse erikseen nähdä vaivaa asian eteen, vaan hipsteriys leimaa häntä luonnostaan ja coolius tulee vasta muiden ihmisten tulkintojen kautta.

Joku voisi tutkia voisiko tällaista taipumusta oppia, vai olisiko se kenties synnynnäinen ja irrottamaton osa ihmistä. Kuin temperamenttipiirre. Tällöin se voisi olla osittain jopa perinnöllistä. Hipsterigeenit asettaisivat jo kohdussa sen kohdan, johon ihminen myöhemmin hipsteriysasteikolla asettuu. Sitten sopivassa ympäristössä (länsimainen akateeminen kaupunkilainen) korkea hipsteriyden arvo realisoituisi nykyisenä metahipsteriytenä. Miten asian laita on, ehkä siihen saadaan joskus vastaus, luultavasti ei. Joka tapauksessa aiheesta kiinnostuneille tutkijoille pitäisi selkeästi ohjata lisää varoja. Ollaan sen verran tärkeän äärellä.

CollegeHumor

Hipstereiden vuonna 2004 listoille nostamaa musiikkia:

Muutaman kuukauden takaista kotimaista häpeilemätöntä wannabe-hipsterimarkkinointia:

Mikä sitten juuri tällä hetkellä on hipsterimusiikkia, on mahdotonta sanoa, koska en ole aito hipsteri. Crystal Castles pyörii MTV:llä ja tosihipsterit olivat viimeksi Flow:ssa kun se järjestettiin Kuudennen linjan takapihalla. Ehkä metahipsterit ovat siirtyneet populaarimusiikin pariin massojen hapuillessa hämmentyneinä heidän jälkiään Uuden fantasian uudelta levyltä. Ehkä kohta on coolia digata Bonoa. Ehkä tavallinen kuolevainen onnistuu lopulta olemaan cool olemalla vain oma itsensä ja odottamalla rauhassa virran vyöryä ylitseen.

  

Ufojuttuja

Tänä kesänä järjestettiin yliopistolla ensi kertaa ufokurssi, joka oli tietysti pakko käydä näkemässä. Luennot piti aiheesta väikkärin tehnyt herra, jonka näkökulmana oli luonnehtia ufoilmiötä modernina kansanuskona, avaruusajan keijutarinoina.

Luennot olivat pitkiä ja yllättävän tylsiä, lukuunottamatta yksityiskohtaista kertomusta Antonio Villas Boasin villeistä seksikokemuksista humanoidinaaraan kanssa, sekä sitä ensimmäisen luennon hetkeä kun luentosali rupesi tärisemään läheisen rakennustyömaan vuoksi ja luennoitsija lopetti puheensa, katseli ympärilleen ja totesi: ”Olen kertonut liikaa. Ne ovat tulleet hakemaan meitä”.

Luennoilla oli odotetun värikäs kavalkadi yleisöä normiopiskelijoista zz top-partaisiin ufoyhdistyksen miehiin. Bongasin sieltä myös Pertti Jarlan, joka näytti kurssin aikana piirtäneen aiheeseen liittyvän Fingerporinkin.

Mutta entäs ne ufot? Nehän ovat hämänneet siitä lähtien kun lapsena sai traumoja X-Filesistä ja Juhan af Grannin hirveistä ohjelmista. Kävin kurssin puitteissa komean kasan läpi kaikenlaisia raportteja 1800-luvun lopulta asti, ja kyllä niistä nyt ainakin viihdettä saa. Jotkin jättävät myös yhä edelleen päälle vähän häiritsevän fiiliksen, kuten tämä, tämä ja tämä, eikä näitä ainakaan yöaikaan ole kiva lukea.

Juhan af Grann

Kurssi oli kyllä sinänsä toimivaa terapiaa lapsuuden traumoille. Vakuuttavanoloiset uforaportit ovat aika pitkälti selitettävissä havainto- ja sosiaalipsykologisin, sekä kulttuurihistoriallisin seikoin, minkä jälkeen koko 1940-luvun jälkeisen ufoilmiön saa yhtäkkiä varsin sulavasti liitettyä uskontoperinteeseen. On kiehtovaa kuinka kaikille ilmiön osa-alueille aina ufojen ja niiden matkustajien luonteesta sen ympärille muodostuviin sosiaalisiin aspekteihin asti on miltei identtiset vastineensa eurooppalaisessa keijuperinteessä, kristinuskossa, sekä shamanismissa.

Ehkä uskonnollisuus tuppaa muodostumaan ihmiskunnassa aina samalla tavoin. Siinä missä metsät, meri ja taivas olivat ennen täynnä mystiikkaa ja arvoituksia, nykyään niitä edustaa päättymätön avaruus. Kerrotaan ihmeellisistä tapahtumista, jotka ylittävät senhetkisen ymmärryksen ja tarinat paisuvat suusta suuhun. Lopulta ilmaantuu henkilöitä, jotka väittävät olevansa jonkinlaisessa yhteydessä siihen meitä korkeampaan voimaan, joka on vastuussa jännistä ilmiöistä. Nämä profeetat keräävät seuraajia ja muodostuu kultti, joka voi kasvaa aina uskonnoksi asti, tai sitten sen kehitys voi päättyä vaikka komeetan ohisyöksyyn.

Mikähän siinäkin on, että profeetat tuppaavat olemaan aina miehiä ja ainakin jos mediaan on uskominen, niin he tuntuvat saavan kulteissaan pesää tehokkaammin kuin Gene Simmons parhaina vuosinaan. Ja toisaalta täysikasvuisilla uskonnoilla taas vaikuttaa olevan pakottavia tarpeita kontrolloida kaikkien seksuaalisuutta. Ja jos uskonnollinen yhteisö on vähääkään sisäänpäinkääntynyt, niin tuppaa nousemaan juttua hyväksikäyttötapauksista. Ja sieppaustarinoissa tuotetaan villisti jälkikasvua joko keijujen tai humanoidien kanssa. Ja mitä Freudkin sanoisi niistä valosauvoista ja kiekoista taivaalla? I'm just saying!

Mutta anyway, ollakseen silkka virhepäätelmiin ja sosiaalisiin prosesseihin (sekä seksuaalisiin patoutumiin?) pohjautuva uskonnollinen ilmiö, ufoaiheen ympärillä on ollut ajan saatossa hämmentävän paljon kaikkea virallista härdelliä. Jenkkien ilmavoimissa oli 20 vuotta oma virallinen tutkimusyksikkönsä ufoille, jossa alun innostuneiden lausuntojen (”Roswelliin on pudonnut lentävä lautanen ja meillä on hallussamme sen kappaleita!”) jälkeen keskityttiin raivokkaasti kumoamaan ja asettamaan naurunalaiseksi kaikki havainnot. Monille annettiin kenkää ja ihmisiä väitetään jopa kadonneen. Asiakirjat pidettiin visusti salaisina samalla kun vakaasti ilmoitettiin ettei niissä ollut mitään kiinnostavaa. Kerrassaan salamyhkäistä! Esim. Ranskassa puolestaan on yhä edelleen viralliset tahonsa ufojen tutkimukselle, ja kun lukee noita tarinoita lentäjien katoamisista ja poliisien tekemistä havainnoista, sekä useiden toisistaan riippumattomien ihmisten todistamista tapauksista, niin ei voi olla kelailematta, että ehkä sittenkin...

Nukkumaan mennessä on hyvä muistaa, että kaappaukset tapahtuvat aina öisin. Ei muuta, hyvää yötä!

Lopuksi vielä viimeisin ufokohuvideo. Vaikka kaikki tässä huutaa feikkiä ja kotieditointisoftaa päin naamaa, niin silti tästä pätkästä uutisoitiin Suomenkin lehdissä. Check it out.